Olen miettinyt mistä tämä olo johtuu. Loppujen viimeksi tällä hetkellä elämäni on mallillaan, sitä se on ollut pääasiallisesti jo monta vuotta. Onko se todellakin vain käsittelemättömistä tapahtumista johtuvaa. Järki sanoo, ettei ihminen voi kasata sontaa sisäänsä vuositolkulla, haudata sitä ja antaa olla, ilman että se joskus sieltä nousee kummittelemaan. Vai voiko? Mikäli ajat kolarin ja loukkaannut, pakkohan nekin vammat on hoitaa ja käsitellä. Miksi sielun vammat voisi muka jättää vain olemaan, roikkumaan. Jättää ne huomiotta.

Moni joka tietää lapsuudestani ja nuoruudestani, on sanonut, että sellainen tekee ihmiseen ikuisia arpia. Jättää jälkensä. Ehkä. Ehkä ne arvet ovat alkaneet kasvattaa nyt arpikudosta, tulehtuneet ja alkaneet mätiä. Ehkä. Mistä minä senkään tiedän. Sen tiedän, että se paine rinnassa tuntuu tiukasti pysyvän aloillaan. Voinko lopettaa kirjoittamisen siinä vaiheessa kun se kipu katoaa? Voinko siinä vaiheessa sanoa käsitelleeni arvet, hoitaneeni ne? Siihenkään en osaa sanoa mitään. Ehkä.

Toisaalta kirjoittamista en varmasti pysty tuolloinkaan lopettamaan, kirjoituksen aiheet vaan muuttuu. Kirjoittaminen on aina ollut minulle jotain, jota en antaisi pois mistään hinnasta. Voisin menettää kykyni kävellä ja silti jatkaa elämääni, mutta jos minulta vietäisiin kädet ja kyky kirjoittaa, minä nääntyisin pois. Minun ja sanojen välillä on aina ollut rakkaussuhde. Ei puhuttujen sanojen, vaan kirjoitettujen. En osaa alkuunkaan samaan tapaan antaa ajatuksiani ja tunteitani ilmi kuin kirjoittamalla. Ehkä se on lahja, ehkä se on sittenkin kirous.

Tänään olen ollut lähempänä omaa itseäni kuin pitkiin aikoihin. Muutaman tunnin. Sain imuroitua ja järjesteltyä paikkoja, passitin jo murkunkin kauppaan hakemaan jätesäkkejä että saan kuistin raivattua. Johonkin se jaksaminen taas livahti kun olin saanut lapset ruokittua ja pikkumiehen unilleen. Johonkin mihin lie. Nyt on jälleen se olo, jolloin ei jaksa edes potkia itseään toimiin. Istuu vain ja toivoo, että olisi ilta ja pääsisi nukkumaan. Tätäkö tämä on. Mielialojen vaihtelua, jatkuvaa puristusta rinnassa, sekavia ajatuksia.