Terapiana. Kai. Olen suorastaan ylpeä itsestäni, vaikka siivouskohteet onkin olleet niitä vähemmän näkyviä ja vähemmän tarpeellisia. On vain niin hiton paha olla, että ajattelin jos jonkun harvemmin käsittelyssä olevan kohteen ottaisi työn alle, saisi ajatuksia omasta olosta pois. Tavallaan toimii, tavallaan silti ei. Ei se paha olo mihinkään katoa vaikka kuinka siivoaa. Olen puunannut keittiön laatikoita ja kaappeja. Koettanut saada ajatuksia järjestykseen.

Huono aamu kertoi jo sen, että tänään en osaa sanoa oikein mitään oikein mihinkään. Ei ole kadehdittava miehen asema, vaimo vaan kolisee paikasta toiseen, äänettömänä, ilmeettömänä. Ei vaan jaksa, liian syvällä taas omissa ajatuksissa. Siivouskohteet paljasti jo unohtuneita juttuja, käteen osui ex-anopin kirjoittama sinappiresepti, mehumaijan sulkuvipu ja kahvikupin kahva. Ex-anoppi jäi ajatuksiin pyörimään, se kuinka paljon minua harmittaa se, että meidän välimme katkesivat siinä eron yhteydessä.

Tai katkesivat ja katkesivat, kyllähän me juttelemme kuin ketkä tahansa tuttua ihmistä. Lapsista, lomista, miehen entisestä suvusta. Mutta se ystävyys, se katosi. Enkä ihmettele, minä loukkasin kuitenkin hänen lastaan erolla. Minä loukkasin heidän luottamustaan minuun. Ehkä olisin saanut heidät ymmärtämään miksi eron halusin jos olisin kertonut minun ja exän elämästä. Ne viimeiset pari vuotta vain oli sellaista, että niistä en halunnut puhua miehen äidille. En halunnut, enkä halua edelleenkään.

Minua harmittaa suunnattomasti noissa viimeisissä ajoissa se, että murkku näki kerran yhden kunnon riidan joka meillä oli. Viisivuotias tyttö, ei se tämän silmille olisi kuulunut. Ei sen enempää kuin kenenkään pienemmän tai isommankaan lapsen. Ei kotona kuulu olla sellaisia riitoja, joissa ei pelkkä huuto riitä. Toisaalta taas olen onnellinen siitä, että miehen kanssa meillä ei ole koskaan ollut fyysisiä riitoja. Ei oikein kunnolla huutoriitojakaan, ne ei jotenkin sovi meille. Riitelemme toki, välillä, vaikkakin harvoin. Mutta silloinkin kyseessä on lähinnä täydellinen erimielisyys jonka tiimoilta saatamme kinata ja vääntää, heittää omia näkemyksiämme. Onneksi lasten ei ole tarvinnut koskaan pelätä väkivaltaa.