Minua hävettää suunnattomasti se, että kevät on tullut ja ihmiset heränneet, ja minä en osaa tarttua toimiin. Viime kesän pakkolepo näkyy erityisen hyvin kukkapenkeissä, kukaan niitä ei ole kesällä kitkenyt ja ne kaipaisivat reipasta toimintaa näyttääkseen kukkapenkeiltä. Minä en vain saa aikaiseksi. Kaksi viikkoa olen hakenut multaa ja edelleen ne multasäkit on siellä mistä niitä pitäisi hakea. Edes yksinkertaista viimesyksyisten kukkavarsien poistoa en ole saanut aikaan. Mikä siinä muka on niin vaikeaa, että kävelee kukkapenkille ja nyppii sieltä ne vanhat varret pois. En tiedä.

Hävettää sekin, että pitkin poikin taloa on nyssäköitä joissa on vaatekeräykseen, vintille tai roskiin meneviä vaatteita. Edes vinttiin en saa aikaiseksi niitä kuskattua, pari muovikassillista talvikenkiä sain sentään sinne heitettyä ovensuusta. Pari päivää sitten urakoimani pyykit odottavat kaappeihin viikkausta, tänään en jaksa. Jonkun pitäisi siivota kuisti, minusta siihen ei ole ollut vaikka olen ollut pari-kolme viikkoa sitä suunnittelemassa jo. Ikkunat on pesemättä, kukat kastelematta ja liian pienet vaatteet siirtämättä pois laatikoista. Saamattomuuden huippu koko ihminen. Minä en vain jaksa.

Hetkellisesti saan jotain tehtyä, paiskittua tosissani. Eilen tein ison kattilan keittoa, olin jo aikeissa viedä lehtiä keräykseen, mutta se jaksaminen loppui taas. Ja jokainen työ, joka jää tekemättä, painaa lisää mielessä. On vain niin vaikea pakottaa itseään tekemään, minä potkin ja potkin, mutta minä en silti toimi. Onneksi perushommiin on niin vankka ote, että ruokkimiset tulee hoidettua kuin robotti. Pesut tulee hoidettua kuin robotti. Vaipanvaihdot tulee hoidettua kuin robotti. Siihen se sitten jääkin, ne työt mitkä tulee hoidettua varmuudella pois.

Ajatuksetkin tuppaa katkeilemaan kesken kaiken. Mielessä on joku, ja siinä vaiheessa kun se pitäisi sanoa tai toteuttaa, se on kadonnut. Tänään muistin aivan sattumalta oikeaan aikaan, että piti soittaa neuvola. Sitäkin olen soittanut jo monta aikaa, muistanut väärään aikaan jolloin terveydenhoitaja ei ole tavoitettavissa. Hulluahan tämä on. Oman itseni hoitaminen on unohtunut täysin tai ehkä ennemmin jäänyt. Jo vuosia sitten menetin kiinnostuksen vaatteisiin, kenkiin ja omaan ulkonäköön. Sikäli olen onnekas, että pikkusiskon kanssa olemme samaa kokoa ja kaappini pursuaa tältä saamiani vaatteita. Sisko on vaatefriikki parhaasta päästä, osaa vaatteista tämä ei ole edes käyttänyt ostettuaan. Sama juttu on kengissä.

Viimeisen parin vuoden aikana myös kiinnostus omaan terveyteen on kadonnut. Kivut ja kolotukset saa minun puolestani olla, kyllä ne kaikki aikanaan ohi menee. Minulla on laatikossa itselleni määrätty lääkeresepti, joka on jäänyt hakematta. Pitäisi hakea ja syödä, mutta en ole sitäkään saanut aikaan. Laiha olen aina ollut, nyt on kilot lähteneet taas putoamaan vaarallisen nopeasti. Ruoka ei kiinnosta, ei sittenkään että lähes päivittäin sitä teen. Nälkään syön, mutta se nälkäkin tuntuu tulevan miten sattuu. Koko päivän ateriasaldo saattaa olla huonoina päivinä pari voileipää ja muutama siivu kurkkua tai tomaatti. Aivan kuin yrittäisin antaa itseni kuihtua pois. Tämä ajatus tuli yhtäkkiä jostain mieleeni. Sen sijaan pidän tarkkaan huolen, että lapset syövät riittävän usein päivän aikana, samoin kuin siitä, että näillä on hyviä vaatteita ja kenkiä, kampaajakäyntejä, meikkejä, harrastusvälineitä.

Mies on muutaman kerran ehdottanut antavansa minulle muutaman satasen omaan itseeni, parturiin, vaateliikkeeseen, syömässä käyntiin, ihan mihin vaan mikä olisi vain minun, ja joka kerralla olen kieltäytynyt. En minä sellaisia rahoja voi ottaa, paljon tärkeämpää on se, että lapsilla on. Lapsiin minä ne rahat laittaisin ja saisin vain miehen kiukut niskaan. Olen miettinyt johtuuko tämä oman itsen kiinnostamattomuus siitä, etten rakastakaan itseäni. Pidän itsestäni vai pidänkö sittenkään. En tiedä. Voi kuinka syvä tämä suo voikaan olla. Aina kun jonkin asian saan itselleni jollain tavalla selväksi, nousee jostain jokin uusi asia joka kaipaa selvyyttä. Miten kauan pitää rämpiä, että astuu vahvalle maalle.