Olen miettinyt monen monituiset kerrat, miten määritellään raiskaus. Väkisinmakuu mutta onko silloin naisen tapeltava vastaan, että voidaan puhua raiskauksesta tai väkisinmakuusta? Sinä kesänä kun millään ei ollut mitään väliä, tapahtui jotain jota olen kantanut mukanani ja hävennyt kaikki nämä vuodet. Hävennyt, koska pidän itseäni syyllisenä, aivan kuin katsoisin ansainneeni sen mitä sain.

Sinä kesänä kun nukuin missä milloinkin, kuljin missä milloinkin ja koin monet kerrat onnekkaita sattumia, tapasin ihan oikeasti hyviä ihmisiä, törmäsin valitettavasti myös vähemmän hyviin, vähemmän rehellisiin henkilöihin. Paikalliskuppilassa olin tuttuakin tutumpi, toisinaan minut pyysi, säälistä luulen, mukaansa kuka milloinkin. Näihin kertoihin sisältyy reissuja, jolloin ajeltiin koko yö isolla porukalla, istuttiin soittokämpällä koko yö juttelemassa, yövyinpä joskus jonkun vanhemman miehen työpaikallakin. Oli olemassa niitä, jotka halusivat auttaa, pikkuisen edes, jos ei muuten niin tarjoamalla lämpimän paikan yöksi.

Sitten oli myös niitä, joiden mukaan en olisi lähtenyt mistään hinnasta. Ja niin, valitettavasti joukossa oli yksi mätä omena, jota ei mädäksi omenaksi osannut mieltää pelkästä ulkonäöstä ja jutuista. Yhdellä kerralla lähdin minua reilusti vanhemman miehen mukaan. Tämä mies oli monesti jutellut kanssani mukavia paikallisessa, tarjonnut silloin tällöin oluen pari ja koskaan näillä kerroilla hän ei ollut osoittanut minkäänlaista kiinnostusta minua kohtaan muuna kuin kaverina. Niinpä yhdellä kerralla kun yöstä oli tulossa kylmä ja se vakiporukka jonka kanssa olin kesän liikkunut, oli jo ehtinyt lähteä kuka mihinkin, lähdin tämän miehen mukaan kun hän lupasi minulle nukkumapaikan yöksi.

Reissunaisen elämä on väsyttävää hommaa. Vaikka eihän 18-vuotias vielä nainen ole, kakara, pentu, aikuisuutta leikkimässä. Oman osansa väsymykseen varmasti teki ne monen monituiset tuopit joita tuonakin päivänä olin ehtinyt kaataa kurkustani alas. Minä tipuin samantien kun pääsimme tämän kämpille. Aamulla asunnossa oli hiljaista, mies oli lähtenyt jo töihin. Minä nousin sängystä ja totesin samassa että yöllä oli tapahtunut muutakin kuin nukkumista. Minkäänlaisia mielikuvia minulla ei ollut tapahtuneesta, ei niitä ole vielä tänäkään päivänä.

Minä olin nukkunut miehen makkarissa ja mies oli sanonut nukkuvansa sohvalla yön. Minut oli maattu yöllä, sammunut kakara. Ilman minkäänlaista ehkäisyä, maattu tuosta vaan. Ilman että olin edes hereillä. Mikä onni että takana oli se abortti, jotenkin minä ymmärsin kävellä suoraan lääkäriin ja pyytää jälkiehkäisypillerit. Siihen aikaan ne olivat vielä reseptin takana. Minä olen miettinyt ja miettinyt jälkeenpäin, enkö minä todellakaan muista mitään tapahtumista. En. Minä en saa mitään muuta muistikuvaa päähäni kuin sen, kun menin nukkumaan t-paidalla ja pikkuhousuilla. En mitään muuta. Aamulla ne pikkuhousut oli sängyn alla, t-paita edelleen päällä.

Kristus että minä häpesin itseäni. Että minä häpesin itseäni, hyväuskoisuuttani, humalatilaani, kaikkea. Häpesin niin paljon, etten voinut edes puhua siitä kenellekään. Vielä tänäkään päivänä en ole siitä puhunut. Minä en tiedä oliko se raiskaus, mutta jotain sellaista johon minä en ole ollut osallisena ja suostuvaisena, se oli. Miten minä en edelleenkään muista siitä yöstä mitään. Vielä kaiken tämän ajankin jälkeen, minä tunnen että minun omaa itseäni ja omaa päätösvaltaani on loukattu. Että minua on käytetty, minun tahtoani ei ole kuunneltu.

Ja silti, eikö se vika ollut minussa itsessäni. Kuka käskee lähteä hyvänpäiväntuttujen mukaan. Kuka käskee olla niin tyhmä, että ei varo. Jotenkin silti tuntuu niin hullulta se, että tuon kesän aikana kukaan muu ei tehnyt minulle vastaavaa. Ei edes ne miehet, joilla oli huono maine, ei edes ne joita olisi pitänyt varoa. Toki minulle ehdotettiin ja joidenkin kanssa makasinkin, mutta kukaan muu ei kertaakaan minua loukannut tai jättänyt kuuntelematta kuin tuo mies. Kuka käski olla tyhmä. Kuka käski.