Elämässä tapahtuu kummia asioita. Toisille niitä tapahtuu enemmän, toisille vähemmän. On olemassa niitäkin onnekkaita jotka saavat koko elämänsä ajan pitää uskonsa muiden ihmisten hyvyyteen. Ja sitten on meitä, jotka olemme valmiita omien kokemustemme perusteella epäilemään lähes kaikkia jonkin tietyn ihmisryhmän ihmisiä. Enkä nyt tarkoita etnistä pohjaa vaan ihmisiä, jotka ovat tietyllä alalla tai tietyn ikäisiä tai näköisiä tai käyttäytyvät tietyllä tavalla.

Minä en luota vanhempiin miehiin. Lähes jokainen vanhempi mies, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, on silmissäni mahdollinen sika. Minulle on turha vakuuttaa kenenkään mitään, ainoastaan ajan kanssa saatan oppia luottamaan jollain tavalla toisen hyvyyteen, pyyteettömyyteen tai rehellisyyteen. Tämä taas johtuu pääasiallisesti nuoruuden kokemuksistani, valitettavasti aikuisiällä jo hetken orastanut usko siihen, että minulla vain kävi aikanaan huono onni, joutui väistymään ja totesin, että kyllä se niin sitten kuitenkin taitaa olla.Viinan piikkiin on helppo laittaa kaikkea, minä en viinapiikkiä ole koskaan hyväksynyt puolustuksena sille että ihminen pettää toisen luottamuksen.

Ensimmäisen kerran minun uskoni vanhempiin miehiin horjui kun asuin vielä kotona. Silloin jotenkin uskoin vielä siihen viinapiikin olemassaoloon, siihen, että hulluja tekoja voi selittää jollain tavalla sillä että on juonut. Ottanut liikaa, menettänyt oman kontrollinsa. Abortin jälkeen viinapiikki katosi minulta lopullisesti. Minulle on aivan turha selittää jälkikäteen mitään tapahtunutta juomisella. Olen itsekin kännissä mokannut, en sitä väitä, mutta en niin että se olisi loukannut ketään. En niin että olisin vienyt kenenkään luottamuksen.

Silloin nuorena, kun asuin vielä kotona, asuin kaksin isäpuoleni kanssa reilun kuukauden. Sisko oli otettu sijaiskotiin, äiti oli alkoholistiparantolassa ja minä nautin siitä vapaudesta minkä se kaikki sai aikaan. Muistan kuinka ihanaa oli herätä aamulla ilman että pelkäsi äidin kadonneen, kuinka ihanaa oli kun ei tarvinnut miettiä miten siskon hoidan, pääsenkö itse kaverien kanssa viikonloppuna kulkemaan vai joudunko istumaan kotona siskon seurana. Olin katkaissut pitkän seurustelusuhteen ja olin todellakin vapaa kuin taivaan lintu. Hyvä olo kostautuu, niinhän se oli mennyt meillä jo vuosikausia. Niin tuolloinkin, vaikka luulin ettei siinä tilanteessa niin voisi käydä.

Isäpuoli päätti tarjota minulle elämäni ensimmäisen kotikännin. Keskellä viikkoa, ihan muuten vaan, ilman sen kummempia taka-ajatuksia. Sen verran luottamusta jäi tuonkin jälkeen, että en edelleenkään usko isäpuolen suunnitelleen mitään muuta kuin että juttelemme keskenämme, "otamme kuppia" kuten tämä aina sanoi ja nautimme kumpikin siitä huolettomuudesta jota kodissa ei ollut ollut enää vuosiin. Loppuillasta olimme kumpikin aika reilussa humalassa. Ei isäpuoli minua maannut, ei sentään, hän vain nappasi minua niskasta kiinni ja suuteli. Työnsi kielensä minun suuhuni, kuusitoistavuotiaan tytärpuolensa suuhun. Tytärpuolen, jonka kanssa oli asunut kymmenen vuotta saman katon alla, tytärpuolen, jonka oli aikanaan opettanut värittämään niin ettei värit menneet viivojen yli, tytärpuolen jonka suksia oli etsinyt metsästä tämän suututtua todella mokomiin kapineisiin risukossa.

Miten niin voi tehdä. Minä voin vieläkin tuntea sen tilanteen, se oli jotain aivan kamalaa. Äiti oli pois kotoa, minä en tiennyt pitäisikö minun sanoa äidille vai ei, häpesin itseäni, häpesin isäpuolta, häpesin kaikkea. Miten niin voi tehdä sellainen ihminen johon luotat. Sen jälkeen minä en koskaan enää pystynyt isäpuolen seurassa olemaan luonteva. En pysty edelleenkään, se jäi niin syvälle takaraivoon se tunne. Se epäusko siihen, että toinen voi toimia niin. Silloin laitoin sen lopulta kännipiikkiin, mietin niitä kertoja kun itse olin parhaan ystäväni kanssa sekoillut kaupungilla kaljapäitteen, kyllähän sitä kaikkea saattaa sattua. Minun oli pakko selittää se itselleni jotenkin. Vähin erin uskoin siihen, että se tapahtuma oli ainutlaatuinen, ettei niin voi käydä kuin minulle eikä kuin sen kerran elämässä. Että se oli vahinko. Mitä tahansa, että pystyin elämään isäpuolen kanssa näennäisesti rauhassa.

Aivan kamala muisto. Tämä muisto on kamalampi kuin mikään muu noiden nuoruusvuosien muisto joka koskee muita ihmisiä. Tapahtumia. Vain abortti on pahempi muisto nuoruudesta. Tämä muisto olisi pitänyt jättää kaivamatta, tämä olisi pitänyt pystyä unohtamaan. Kuitenkin niinä vuosina, jotka äidin juominen hallisti kotia ja me elimme aina epätietoisina siitä, onko aamulla koti sellainen kuin se oli illalla nukkumaanmennessä, olin voinut luottaa isäpuoleen. Se matto vietiin jalkojen alta yhdellä ainoalla teolla. Hyi helvetti.